Kun aloin tähän kasvissyönti hommaan, niin kuvittelin sen olevan jotenkin aivan käsittämättömän hankalaa, ja että se tulisi koettelemaan mielenlujuuttani. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Ensimmäisen kahden viikon aikana minun ei kertaakaan tehnyt mieli lihaa. Uskomatonta..!

Eniten ongelmia aiheuttaa se, että työpaikan ruokalassa ei kasvisruokia juurikaan ole, joten olen joutunut tuomaan eväitä tai valmisruokia töihin... Valmisruoistakin suurimmassa osassa on jotakin lihaa, joten  todella monet olen niistäkin joutunut jättämään pois lounasvaihtoehdoistani. Vanhojen ruokien jäädessä pois, on tilalle tullut vaikka mitä erilaisia ruokia. Pakastealtaasta olen löytänyt vaikka mitä kivoja vaihtoehtoja, yksi parhaimmista lienee Kreikkalainen kasvisgratiini (pinaatti, perunaa ja fetaa),valmistaja taisi olla Apetit. Olen myös kokeillut erilaisia soijasta tehtäviä ruokia, tähän mennessä olen testannut jo makaroonilaatikkoa sekä pasta bolognese kastiketta. Makueroahan ei ole juuri ollenkaan, ja miehenikin syö ruokia ihan mielellään! Luulin mieheni lihansyönnistä koituvan ongelmia, mutta hyvin helpolla olen päässyt. Lähinnä häntä taitaa ihmetyttää se, että minä en suostu kantamaan kaupasta lihatuotteita hänelle. Kantani on tyly, myönnän sen, mutta jos kerran alan kasvissyöjäksi, niin miksi ostaisin kaupasta kinkkua..? Mies saa hoitaa omat syntinsä itse... ; )

Toissaviikonloppuna olimme miehen vanhemmilla syömässä, ja siellä oli pyynnöstämme kalaa. Hieman minun valintani siellä taisivat ihmetyttää, mutta mitään kovin erikoista kommentointia ei kasvissyöntini aiheuttanut. Omien vanhempieni luona en ole käynytkään hetkeen, joten en vielä tiedä mitä he sanovat, puhelimessa olen toki heille asiasta kertonut, eikä se sen kummempaa keskustelua herättänyt.

Viime viikonloppuna meinasi ja kävikin pieni lipsahdus. Ostin Stockan ruokakaupasta sellaisia kalamestarin lohirullia, jotka olivat siis sellaisia kierteitä, joiden sisällä oli tuorejuustoa (tai siltä se ainakin näytti). Syödessäni huomasin kuitenkin, että siellä välissä oli jotain savupekonia! Otin pekonit tietenkin heti pois sieltä välistä, mutta en voi olla varma ettenkö olisi sitä syönyt! Ärsyttävää! Miten Stocka voi laittaa johonkin kala-juttuun pekonia..?!!!

Tällaisia lipsahduksia voi siis minulle vieläkin sattua, mutta muuten kasvissyönnin kolmas viikko on edennyt todella mukavasti. Luulen tietäväni, että reilun kuuden viikon kuluttua olen valmis tekemään päätöksen pysyvään kasvissyöntiin siirtymisestä...

Päätin avata oman blogin, jonne kerään ajatuksiani jonkinasteiseen kasvissyöntiin siirtymisestä, sen mahdollisesta haastavuudesta ja ympäristön reaktioista... Päätös kasvissyöntiin siirtymisestä on muhinut ajatuksissani jo jonkin aikaa. Aina kun olen lukenut juttuja lihansyönnin suuresta ympäristökuormituksesta ja eläinten kohtelusta, olen tuntenut pienen, joskus suuremmankin, piston sydämessäni, mutta aina olen pystynyt laittamaan tuon tunteen taka-alalle. Jossain tämän kesän Trendi -lehdessä oli juttu ympäristövaikutuksissa, ja muutaman ihmisen elämänvalinnoista tähän aihepiiriin liittyen. Juttu sai minut taas kerran ajattelemaan sitä, miten vähällä vaivalla voisin pienentää omaa ympäristökuormitustani.

Viime viikonloppuna olin Kaustisen kansanmusajuhlilla, joilla kävin nyt viidettä kertaa. Olimme varanneet yöpymispaikan leirintäalueelta, ja matkalla festarialueelta leirintäalueelle oli minkkitarhoja. Molemmin puolin tietä, ja pitkissä pitkissä riveissä. Niitä minkkejä oli oikeasti tuhansia ja taas tuhansia. Olen kerran yläasteikäisenä vieraillut minkkitarhalla (sukulaisten tuttujen pitämä tarha), ja tiedän mitä se touhu on... Pienissä häkeissä olevia neuroottisia eläimiä, joille syötetään mössöä, joka on jauhettu heidän omista lajitovereistaan, eli jo nyletyistä minkeistä... Arghh!!! Miten ne voi syöttää niille lajitovereitaan..?

Anyways. Kaustiselle mennessämme näin taas ne tarhat, ja tunsin taas pistoksen sydämessäni. Miten ihmiset on niin julmia... Ja millä oikeudella me tarhataan ylipäätänsä yhtään mitään..? Jäin miettimään tätä ajatusta, ja vaikka vielä viikonlopun aikana söin lihaa, niin suoraan sanoen, sen syöminen kuvotti minua jo silloin. Sunnuntaina tein sitten päätöksen siitä, etten enää syö lihaa... Muutos oli mielenkiintoinen, sillä aikaisemmin olen helposti syönyt häränlihaa mediumina, ja jauhelihaakin raakana, ja muutenkin pitänyt lihasta aivan suunnattomasti. Olen aina ollut todellinen carnivore tässä suhteessa.

Kokeiluni on vielä lapsen kengissä, ja en ole vielä oikein varma siitä mitä tulen syömään. Sen tiedän, että punaisen lihan lisäksi en voisi kuvitellakaan syöväni kanaa enkä kalkkunaa, koska tiedän sattumoisin millä hormoneilla ja antibiooteilla niitäkin kasvatetaan. Kalaa aion syödä jatkossakin, samoin kanamunia (jotka tämän jälkeen ovat lattiakanojen munia tai onnellisten tai mitä niitä nyt onkaan) ja käytän maitotuotteita, silloin kuin käytän (mikä on ylipäätänsä aikas harvinaista). Aion panostaa myös luomutuotteisiin, joita aikaisemmin en käyttänyt juuri ollenkaan.

Ympäristön reaktiot ovat olleet aika mielenkiintoisia. Kerroin kahden kuukauden koeajastani tuoreelle aviomiehelleni, jonka kanssa olen mennyt vajaa kuukausi sitten naimisiin. Hän on tämän viikon töissä toisella paikkakunnalla, ja kun maanantaina kerroin tästä puhelimessa, niin hän ei oikein tainnut uskoa minua. Tiistaina kerroin ostaneeni soijarouhetta Punnitse ja Säästä -kaupasta ja silloin viestini taisi upota hänen tajuntaansa... Hän taisi ollat yllättynyt, ja varmaan kauhuissaan siitä mitä hänen syömiselleen nyt kotona käy, kun minä en enää valmistakaan hänelle liharuokia (hänkin on todellinen carnivore). Muille en ole tästä vielä kertonutkaan, ja luultavasti en kerrokaan kuin niille joille minun on tämä pakko paljastaa... Kai minä olen hieman huolissani siitä, että epäonnistun kokeilussani.

Aloitin niin sanotun kasvissyönnin joka tapauksessa maanantaina ja tänään on menossa siis neljäs päivä uutta järjestystä. Alku ei ole ollut ollenkaan hankalaa, itseasiassa tämä on ollut yllättävän helppoa... Katsotaan miten jatkossa.