Päätin avata oman blogin, jonne kerään ajatuksiani jonkinasteiseen kasvissyöntiin siirtymisestä, sen mahdollisesta haastavuudesta ja ympäristön reaktioista... Päätös kasvissyöntiin siirtymisestä on muhinut ajatuksissani jo jonkin aikaa. Aina kun olen lukenut juttuja lihansyönnin suuresta ympäristökuormituksesta ja eläinten kohtelusta, olen tuntenut pienen, joskus suuremmankin, piston sydämessäni, mutta aina olen pystynyt laittamaan tuon tunteen taka-alalle. Jossain tämän kesän Trendi -lehdessä oli juttu ympäristövaikutuksissa, ja muutaman ihmisen elämänvalinnoista tähän aihepiiriin liittyen. Juttu sai minut taas kerran ajattelemaan sitä, miten vähällä vaivalla voisin pienentää omaa ympäristökuormitustani.

Viime viikonloppuna olin Kaustisen kansanmusajuhlilla, joilla kävin nyt viidettä kertaa. Olimme varanneet yöpymispaikan leirintäalueelta, ja matkalla festarialueelta leirintäalueelle oli minkkitarhoja. Molemmin puolin tietä, ja pitkissä pitkissä riveissä. Niitä minkkejä oli oikeasti tuhansia ja taas tuhansia. Olen kerran yläasteikäisenä vieraillut minkkitarhalla (sukulaisten tuttujen pitämä tarha), ja tiedän mitä se touhu on... Pienissä häkeissä olevia neuroottisia eläimiä, joille syötetään mössöä, joka on jauhettu heidän omista lajitovereistaan, eli jo nyletyistä minkeistä... Arghh!!! Miten ne voi syöttää niille lajitovereitaan..?

Anyways. Kaustiselle mennessämme näin taas ne tarhat, ja tunsin taas pistoksen sydämessäni. Miten ihmiset on niin julmia... Ja millä oikeudella me tarhataan ylipäätänsä yhtään mitään..? Jäin miettimään tätä ajatusta, ja vaikka vielä viikonlopun aikana söin lihaa, niin suoraan sanoen, sen syöminen kuvotti minua jo silloin. Sunnuntaina tein sitten päätöksen siitä, etten enää syö lihaa... Muutos oli mielenkiintoinen, sillä aikaisemmin olen helposti syönyt häränlihaa mediumina, ja jauhelihaakin raakana, ja muutenkin pitänyt lihasta aivan suunnattomasti. Olen aina ollut todellinen carnivore tässä suhteessa.

Kokeiluni on vielä lapsen kengissä, ja en ole vielä oikein varma siitä mitä tulen syömään. Sen tiedän, että punaisen lihan lisäksi en voisi kuvitellakaan syöväni kanaa enkä kalkkunaa, koska tiedän sattumoisin millä hormoneilla ja antibiooteilla niitäkin kasvatetaan. Kalaa aion syödä jatkossakin, samoin kanamunia (jotka tämän jälkeen ovat lattiakanojen munia tai onnellisten tai mitä niitä nyt onkaan) ja käytän maitotuotteita, silloin kuin käytän (mikä on ylipäätänsä aikas harvinaista). Aion panostaa myös luomutuotteisiin, joita aikaisemmin en käyttänyt juuri ollenkaan.

Ympäristön reaktiot ovat olleet aika mielenkiintoisia. Kerroin kahden kuukauden koeajastani tuoreelle aviomiehelleni, jonka kanssa olen mennyt vajaa kuukausi sitten naimisiin. Hän on tämän viikon töissä toisella paikkakunnalla, ja kun maanantaina kerroin tästä puhelimessa, niin hän ei oikein tainnut uskoa minua. Tiistaina kerroin ostaneeni soijarouhetta Punnitse ja Säästä -kaupasta ja silloin viestini taisi upota hänen tajuntaansa... Hän taisi ollat yllättynyt, ja varmaan kauhuissaan siitä mitä hänen syömiselleen nyt kotona käy, kun minä en enää valmistakaan hänelle liharuokia (hänkin on todellinen carnivore). Muille en ole tästä vielä kertonutkaan, ja luultavasti en kerrokaan kuin niille joille minun on tämä pakko paljastaa... Kai minä olen hieman huolissani siitä, että epäonnistun kokeilussani.

Aloitin niin sanotun kasvissyönnin joka tapauksessa maanantaina ja tänään on menossa siis neljäs päivä uutta järjestystä. Alku ei ole ollut ollenkaan hankalaa, itseasiassa tämä on ollut yllättävän helppoa... Katsotaan miten jatkossa.